Gaudeamus igitur – iloitkaamme siis!

26 touko Gaudeamus igitur – iloitkaamme siis!

Tänä keväänä valkolakin saa painaa päähänsä lähes 25 000 uutta ylioppilasta.  Ammattiin valmistuvia nuoria taitaa lisäksi olla tuplasti enemmän.  Moni on siis sellaisessa elämän taitekohdassa, jossa jotakin on loppumassa ja edessä on tilanne, jossa pohditaan jatko-opintoja, ammattia tai uraa tai ylipäänsä uutta suuntaa ja oman paikan löytämistä. 

Media nostaa usein esiin ne lahjakkaat ja onnistuneet yksilöt, joiden todistuksissa on rivi älliä ja jotka pokkaavat päätösjuhlissa stipendit.   Yhteiskunnassamme on tapana korostaa suorituksia ja taputtaa olalle heitä, jotka tekevät hyvää tulosta itseään säästämättä.  Nämä esimerkilliset nuoret ovat usein myös niitä, joilla jatkosuunnitelmat ja tavoitteet vaikuttavat olevan jo kirkkaana mielessä.  He ovat sukunsa ylpeyden aiheita ja ovat tietenkin ansainneet huomion tekemästään työstä ja onnistumisestaan.  On kuitenkin tärkeää, että muistamme ja arvostamme myös heitä, jotka saavuttivat keskivertotuloksia, selvisivät urakasta rimaa hipoen tai eivät tänä keväänä onnistuneet.  Jokaisen tuloksen takana on ihminen, jolla on oma tarinansa.  Saattaa olla, että jollakin ei ollut tässä elämänvaiheessa voimia opiskella.  Ehkä ajatukset vei meneillään oleva kriisi tai murheet. Ehkä jännitys ja epävarmuus ottivat liian suuren vallan. Ehkä oppiminen tai keskittyminen oli syystä tai toisesta hankalaa.  Ehkä tapa opettaa/oppia ei ollut itselle sopiva. Tai ehkä juuri tämä ei ollutkaan se oma juttu. 

On hyvä muistaa, että opintomenestys mittaa vain hyvin kapeaa osaa siitä, mikä on ihmisen todellinen potentiaali.  Meissä on paljon taitoja ja osaamista, joita ei voi tuottaa paperille ja joita ei voi määritellä numeroin tai kirjaimin.  Suurin saavutus ei sen vuoksi olekaan loistoarvosanat vaan se, että lopulta löytää omien tärkeiden asioiden äärelle.  Joskus juuri epäonnistuminen voi opettaa eniten ja avata reitin suuntaan, jonne ei muuten olisi tullut katsoneeksi.  Tulevaisuus voi monelle opintojaan päättävälle nuorelle olla vielä täynnä epävarmuutta ja valintojen vaikeutta.  Siksi onkin hyvä uskaltaa pysähtyä hetkeksi ja opetella kuuntelemaan omaa sisäistä ääntään.  Kuka minä olen?   Mitä minä haluan? Mikä saa minut innostumaan ja silmäni loistamaan? Minkä asian ääressä haluan viettää aikaa? Minkä vuoksi olen valmis nousemaan aamulla sängystä ylös? 

Haluan rohkaista etenkin niitä nuoria, jotka menestyivät opinnoissaan ”silleen semisti” tai sen alle.  Olipa todistuksesi millainen hyvänsä, olet ainutlaatuinen, arvokas ja tärkeä omana aitona itsenäsi ja sinulle on olemassa oma paikka elämässä.  Ja muista: se että et pystynyt johonkin nyt, ei tarkoita sitä ettetkö kykenisi siihen myöhemmin.   Anna itsellesi lupa yrittää uudelleen.  Lähde, etsi, eksy ja kysy kunnes löydät kiinnostavan polun ja kulje eteenpäin.  Vaikka et olisi varma siitä, mihin päädyt tai huomaatkin matkaa tehdessäsi valinneesi väärän reitin, tärkeintä on uskaltaa astua.  Voit valita elämäsi suunnan aina uudelleen.  Kulje mieli ja aistit avoimina, niin tulet oppimaan ja oivaltamaan jotakin uutta itsestäsi ja elämästä. Seuraava askel on jo edellistä helpompi.  Valitse oma tiesi, usko omiin kykyihisi, opi, ole kiitollinen ja nauti matkasta!

”Ollaanhan tähtiä toistemme yllä,

ettei pimeys valoa voita,

Kylmien tuulten keskellä,

rohkeita majakanvartijoita.

Sulle koko maailma luotiin.

Kyllä se kantaa!

Levitä nyt siipesi sun.

Kyllä ne kantaa!”

Onnea ja rohkeutta lentää tulevaisuuden tuuliin!

-Sari-