ÄRSYTTÄÄ!!!

13 helmi ÄRSYTTÄÄ!!!

Ärsyyntyminen – mikä mielenkiintoinen tunne se onkaan!  Kun pysähdymme miettimään, tunnistamme todennäköisesti omasta arjestamme monenlaisia tilanteita, jotka herättävät enemmän tai vähemmän ärsyyntymistä.  Liikenneraivo on jo käsite, kun joku törttöilevä kanssakulkija nostaa tunteet pintaan.  Samoin hammasharjatuubin puristaminen väärästä kohdasta,  vessanpytyn kannen asento ja muut arjen pienet tavat.  Joskus V-käyrämme nousee toisen tavasta puhua tai somepostata lapsistaaan, lastenlapsistaan, lemmikeistään, lomamatkoistaan tai muista tekemisistään. Joskus ärsyttävät sää, tekemättömät asiat, epäjärjestys, joskus jopa jonkun julkisuuden henkilön tapa olla esillä, vaikka emme edes tunne häntä ihmisenä lainkaan.   

Tämä usein nopeasti syntyvä ja purkautumiseen pyrkivä olotila on siis meille jokaiselle tuttu. Tunnetilana ärsyyntyminen koetaan yleensä epämiellyttävänä ja se laukaisee meissä ajatuksia ja käyttäytymistä, joilla tunteesta pyritään pääsemään eroon. Meitä ei siis lähtökohtaisesti houkuttele jäädä sen äärelle.  Tunteet syntyvät meissä automaattisesti ja lähtökohtaisesti ne kaikki ovat hyviä, tärkeitä ja tarpeellisia viestintuojia.  Mutta mikä sanoma ärsyyntymisellä voi meille olla? 

Ärsyyntymisen tunne on sukua vihalle ja inholle.  Sen positiivinen tarkoitus on suojella meitä ja tuoda tarvittaessa viesti tarpeesta puolustautua tai välttää meitä vahingoittavia asioita.  Se on siis varsin hyödyllinen silloin, kun jokin loukkaa tai uhkaa meitä.  Mutta eihän ystävän kissavideoissa pitäisi olla mitään vaarallista?  Miksi siis ärsyynnymme niistä?  Kysymys on oleellinen, sillä oman ärsyyntymisen tarkastelu ja perimmäisen syyn ymmärtäminen on yksi itsetuntemuksen ja henkisen kypsyyden merkki.  Usein tunteen laukaisija ei nimittäin olekaan ärsyyntymisen kohde vaan katse on syytä kääntää sisään päin. 

Tutkimusmatkan ärsyyntymisen äärelle voi aloittaa kohtaamalla ja hyväksymällä se, että nyt veettää sekä tutkimalla niitä ajatuksia, reaktioita ja käyttäytymistä, joita tunne saa aikaan.  Toiminko tunteen vallassa impulsiivisesti, paiskon tavaroita ja sanon muille välillä mitä sattuu?  Pakenenko tunnetta sulkemalla ihmisiä pois elämästäni tai välttämällä ärsyyntymiselle altistavia tilanteita? Vai teeskentelenkö, hymyilen ja peukutan takahampaita kiristellen?  Tai ehkä “leikin kuollutta” ja ajattelen, että ei tunnu missään? 

Vaikeata tunnetta seuraavat käyttäytymistapamme ovat yleensä varhaislapsuudessa hoivaajiltamme opittuja toimintamalleja. Toistamme usein tiedostamattamme niitä sisäistettyjä malleja, jotka ovat olleet kasvuympäristössämme hyväksyttyjä tai auttaneet meitä selviytymään. Jos on lapsuudessaan kokenut hankalien tunteiden herätessä vain huutamista tai vaikenemista, on vaikea itsekään toimia toisin.  Jos kaksivuotiasta lasta ärsyttää toisen lapsen naama, hän lyö tai tönäisee kaverin kumoon. Todennäköisesti kaikki kasvattajat haluavat kitkeä moisen väkivaltaisuuden lapsesta pois ja puuttuvat tilanteeseen ojentamalla ja ohjeistamalla. Sitä, miten lapsi oppii sietämään epämiellyttävää tunnetta, joka edelsi lyöntiä ja toimimaan sen  kanssa, hoivaajamme eivät kuitenkaan aina osaa opettaa. Ärsyyntymisen tunteen seurauksena sisällämme saattaakin edelleen herätä henkiin se pieni lapsi, joka saa itkupotkuraivarit, kun asiat eivät mene hänen haluamallaan tavalla, joka pelkäsi tai joka halusi tulla hyväksytyksi eikä tullut nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. 

Ärsyyntyminen on siis mitä loistavin tunne päästä tutkimaan eri puolia itsessään. Seuraavan kerran, kun huomaat tunteen heräävän, pysähdy sen äärelle hyväksyvästi. Kun emme antaudu reaktioidemme vietäväksi tai kehittele mielessämme syitä ja oikeutusta tunteellemme, se menee kehollisena reaktioina nopeasti ohi. Samalla voi kysyä itseltään:  

• Mitä tunteita ärsyyntymisen takana on? Mitä nappeja toinen minussa painelee? Mihin omiin haavoihin tämä koskettaa?  Onko taustalla kenties kateutta, pelkoa tai epävarmuutta? Ehkä tyytymättömyyttä tai turhautumista omaan elämäntilanteeseen? Ehkä oma nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen kaipuu? Vai herättääkö toisen käyttäytyminen jonkin piirteen, joka on myös minussa ja jota en halua itsessänikään hyväksyä? 
• Mitä toimintayllykkeitä tunne herättää? Mitä mieleni haluaa minun tekevän ja miten hyödyllistä se on? Onko se ainoa totuus? Millä muulla tavalla voin toimia? 
• Miten voin oppia sietämään ärsyyntymisen aiheuttamaa epämukavuutta? 
• Mitä kaipaan? Miten voin osoittaa myötätuntoa itselleni ja muille? 

On paljon helpompaa nähdä toinen ärsyttävänä ja sysätä syy ulkopuolelle kuin olla tilivelvollinen itselleen. Haluamme, että toinen muuttuu. Toivomme, että toinen alkaa käyttäytyä toisin ja mieluiten omien toiveidemme mukaisesti. Tämä kuitenkin vain vie energiaamme ja yleensä ylläpitää tunnetta.  Selän kääntäminen ja tunnetilan pakeneminen puolestaan kasvattaa painetta sisällämme. Kumpikaan tapa ei vie meitä eteenpäin. Emme voi muuttaa toisia, mutta pystymme muuttamaan sen, miten itse tulkitsemme asioita ja suhtaudumme ihmisiin.  Se tarkoittaa jatkuvaa työtä itsensä kanssa, mutta on palkitsevaa.   On kuitenkin hyvä muistaa, että ikuista zen-tilaa, jossa kaikissa tilanteissa vain hengittelemme ja hymyilemme on mahdotonta saavuttaa. Jokaisella on elämässään tilanteita, jolloin sietokykymme joutuu koetukselle ja hyvät toimintatavat saattavat unohtua. Olemme keskeneräisiä ja se on osa ihmisenä olemista.  Harjoittelun myötä voimme kuitenkin kasvattaa henkistä resilienssiämme ja kehittää joustavia tapoja ajatella, käsitellä tunteitamme ja kohdata vastoinkäymisiä.  Kun harjoittelemme suhtautumista myötätuntoisesti itseemme, tunteisiimme ja tarpeisiimme lisäämme hyvinvointia sekä sisällämme että ympärillämme, sillä se, miten kohtelemme itseämme vaikuttaa siihen, miten kohtelemme toisia. On siis täysin mahdollista oppia suhtautumaan neutraalisti ja antaa tilaa ihmisille, jotka näyttävät, kuulostavat, ajattelevat tai käyttäytyvät eri tavalla kuin itse. Ärsyyntymättä. 

Lisääntyvän valon voimaa ♥ 

Sari